Enää kaksi aamuvuoroa jäljellä ja sitten on harjoittelu ohitse, seuraavaan mennäänkin jo marraskuussa että ei tässä näistä harjoitteluista eroon pääse :) Erittäin hyvää palautetta olen saanut koko osastolta ja osaston lääkäreiltä, tämä lämmittää meitin syräntä!
Alkaa jo pikku hiljaa kutkuttamaan: viikonloppuna muutetaan! Tämä nykyinen asunto on meillä vielä kuun loppuun ja vaatii tottakai suursiivouksen ja vähän seinien paikkaamista, jottei rapise "sakkoja" vuokranantajalta. Uusi asunto alkaa pikku hiljaa täyttymään pahvilaatikoista. Eilen meille tuotiin ne uudet ihanat Ikean soffat, joista kuvat laitoin tänne blogiin! Siellä ne odottelee kiltisti kasaajaa pahveissaan :)
Sain sähköpostia Kvikiltä (josta tulee siis keittiökalusteet), että asennus olisi ensi viikon ke ja to. JES! Ihanaa ettei tarvitse kauaa kärvistellä rumassa keittiössä hih, olenko hieman pinnallinen? Nooh, keittiö on talon sydän - sen täytyy olla täydellinen, jos muutoin asuntokin on ollut arvokas ja sen näköinenkin!
**
Sitten vaihdetaan aihetta, nimittäin taas olisi aika pohtia tätä ylipaino/elämänmuutos/laihdutus-yhdistelmää. Nyt on paino junnannut samassa pitkät ajat, en siis ole mitenkään laihduttanutkaan mutta onneksi sentään ei ole noussut. Olen odotellut motivaatiokärpäsen puremaa, jota ei vain yksinkertaisesti kuulu. Yleensä se nipsaisee, kun alan käymään taas ihanalla naisten liikuntakeskuksella mutta nyt edes se ei ole aiheuttanut muutosta.. Joka päivä väsyttää ja tuntuu ettei mikään kiinnosta, esimerkiksi tuntuu ylivoimaiselta lähteä kaupunkiin tervehtimään kavereita. Ainoastaan ruoka on se, joka saa olotilan tuntumaan hyvältä.. ja ei mikään terveellinen ruoka vaan kaikki rasvainen ällötys. Tämä harmittaa. Sisko tokaisi eilen salilla, että "jospa olet masentunut". Nauroin siihen päälle makeasti ja totesin, että äläs nyt viitsi, mullahan on kamalasti positiivisia juttuja elämässä.
Rupesin kuitenkin pohtimaan rakkaan siskoni sanoja. Ei olisi ihme, että pientä masennuksen poikasta olisi. Ottaen huomioon rankahkohan menneisyyden ja oman isän kuoleman, josta ei ehkä ole vielä yli päässytkään!
Vaikea sanoa, kenties pitäisi puhua jollekin ammattilaiselle. Ongelma on, etten juuri koskaan puhu tunteistani tai muutenkaan näytä negatiivisia tunteita (siis surua, ahdistusta yms). Tästä on vaikea päästä eroon näin aikuisiällä.
NO SIIS! Kylläpäs tuli taas ihan aiheen vierestä, painoasioihin takaisin:
Olen ajatellut, että voisin ehkä testata hyväksi havaittua Cambridge-ruokavaliota, jossa siis käytetään Cambridge-pussiruokia/juomia x-määrä riippuen millä tasolla ollaan. Lisäksi ohessa kulkee koko projektin ajan oma valmentaja, joka on onnistuneesti tiputtanut samalla metodilla painoaan. Valmentaja seuraa edistystä ja häneltä ostetaan ruoat jne. Hinta on tosin kova, ystävä juuri kävi oman valmentajansa luona ja joutui maksamaan 92€ ja siinä oli vain 25€ aloitusmaksu ja 8 päivän ruoat, SIIS KAHDEKSAN PÄIVÄN.. En tiedä onko varaa sellaiseen. Ehkä voisi testata. Katsotaan :)
- MT
P.S Muokkasin blogia helpommin luettavaan muotoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti