maanantai 24. lokakuuta 2016

Joulu tuli blogiin!

Olen osallistunut ensimmäistä kertaa Kohti Joulua-blogin salaiseen jouluystävään! Ihanaa!

Mitä tämä sitten tarkoittaa? Tarkemmin alkuperäisiin ohjeisiin voit tutustua täällä, blogin kotisivuilla.
Salaiseen jouluystävään ilmoittautuminen on jo valitettavasti loppunut.

Ideana on ostaa kaksi vähintään 15€ arvoista (+ postikulut) joululahjaa salaiselle jouluystävälle, jonka sinulle on valinnut Kohti Joulua-blogin Karo. Myös minulle on valikoitunut salainen jouluystävä (eri henkilö kuin se, jolle minä lähetän paketit), joka lähettää minulle kaksi pakettia. Jokainen osallistuja on ilmoittautunut mukaan ja samalla kertonut hieman itsestään, jotta salainen jouluystävä osaisi ostaa mahdollisimman mieleisiä asioita lahjan saajalle. Salaisen jouluystävän henkilöllisyys voidaan paljastaa viimeisessä paketissa, sitä ennen se pysyy salaisena.

Ensimmäinen paketti lähtee pian postiin, ja on oltava perillä marraskuun alussa. Olen sitoutunut salaiseen jouluystävään siten, että minun tulee laittaa saamastani paketista blogipostaus tänne, valokuvan kera tietysti. Tämä tonttutyttö onkin jo ostanut omalle salaiselle jouluystävälleen kaikenlaista kivaa, ja aikoo pian lähettää paketin eteenpäin. Toivon mukaan lahjan saaja on tyytyväinen sen sisältöön ja se tuo hänelle mukavaa joulumieltä!


Ei muuta kuin omaa pakettia odottamaan.
Ihanaa alkanutta viikkoa!



Joulu 2015

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mielipide: Paulig Cupsolo Lattensia

Nyt olen vajaa kaksi viikkoa käyttänyt uutta Paulig Cupsolo Lattensia kapselikeitintä, ja olen ollut siihen tyytyväinen. Ostin laitteen Hobbyhallista, joskin ensimmäinen saapunut keitin oli rikki. Huuhtelutoiminto ei toiminut, ja lisäksi laite piti hullua ääntä ja kuumeni pelottavan kuumaksi.

Tätä ongelmaa ei uuden keittimen kohdalla onneksi ole ollut, vaan olen voinut joka aamu keittää itselleni kupposen kahvia, tai vaikkapa karamellilattea tai kaakaota - nams! Kapselikeittimen idea on (niille, jotka sitä eivät tiedä): kapselit. Laitteen "kapselikoloon" laitetaan haluttu kapseli (esimerkiksi juhlamokka, latte, espresso, kaakao, tee yms yms) ja painetaan vipu alas. Tämän jälkeen painetaan haluttua kupin kokoa ja kapselikeitin käynnistyy ja keittelee sinulle kupin haluttua juomaa käyttäen takana olevaa vesisäiliötä. Kätevää :)


Tämä kapselikeitin on väriltään, kuten kuvassa näkyy, musta hopein yksityiskohdin. Kaikki osat on helppo pitää puhtaana (keittimessä on mm. huuhtelutoiminto, sekä mukana tulee puhdistuskapseleita kaksi kappaletta) ja muutenkin on keitin on helppokäyttöinen, kunhan tutustuu ensin käyttöoppaaseen.

Tässä kapselikeittimessä on integroitu maidonvaahdotin, jolla voit vaahdottaa vaikkapa perus juhlamokan päälle mukavan pehmeän ja kuuman maitovaahdon nopeasti. Vaahto ei missään nimessä vedä vertoja kunnon "cremalle" mutta on kuitenkin yllättävän pehmeä ja oikeasti vaahtomainen.

Kovin hiljainen tämä keitin ei ole. Verratessa tavalliseen kahvikeittimeen, on ääni huisin kovempi. Ei sentään niin kova, että yläkerrassa nukkuva herra V olisi herännyt aamukahvin keittelyyn :) Olisin silti suonut tälle keittimelle hiljaisemman ja miellyttävämmän äänen, sillä rytkeen kuuntelu ennen klo 05 aamulla ei ole kovin mukavaa.

Kapselikeittimessä on valmiiksi erilaisia vaihtoehtoja (painikkeita) mm. kupin koolle, mutta ilokseni huomasin, että kupin koon voi myös säätää itse, jos ei esimerkiksi tykkää kovin vahvasta kahvista. Mukavaa. Kapselien käyttö on helppoa ja siistiä, sillä käytetty kapseli tipahtaa laitteen sisällä olevaan säiliöön, josta ne ovat helppo napata ja heittää roskiin. Huuhtelutoiminto pitää myös huolen siitä, ettei letkustoihin jää vanhaa kahvia vaan käytössä on aina puhdasta vettä.


Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen ostokseeni. Tällainen kapselikeitin sopii erinomaisesti, jos taloudessa ei ole montaa kahvin juojaa. Täysin kahvikeitintä tämä ei korvaa, sillä kapselit eivät ole kovin edullisia ja jos juojia on paljon, esimerkiksi juhlissa, on fiksumpaa keittää kahvit normaalilla kahvinkeittimellä. En siis heittänyt vanhaa keitintä pois, vaan laitoin talteen kaappiin.

Kapselikeitin tuo mukavaa luksusta arkeen. Raskaan työpäivän jälkeen on ihana keitellä itselleen vaikkapa ihana latte maitovaahdolla tai ulkoilun jälkeen herkutella karamellikaakaolla. :)

Tutustu paremmin tuotteeseen täällä.



torstai 6. lokakuuta 2016

Häät 2017: Kutsukortit Zazzle UK:sta

Ihana ja kuulas lokakuu on täällä. On täysin käsittämätöntä, kuinka nopeasti tämä syksy on kulkenut eteenpäin. Tuntuu lähes siltä, ettei syyskuuta ollut lainkaan. Syksy on ollut harvinaisen sateeton ja aurinkoinen tähän mennessä, ja siitä ollaan saatu nauttia koirien kanssa. Mikäs sen mukavampaa, kuin lehtikasoissa riehuminen :)

Täällä ollaan lähes loppusuoralla häiden kutsukorttien kanssa, vielä muutamia osoitteita puuttuu ja pari ajo-ohjetta pitäisi askarrella lisää. Lähetämme kutsut tässä lokakuun aikana, vastauspyyntö ulottuu joulukuun lopulle saakka.

Millaisiin kutsukortteihin sitten päädyimme?

Tilasimme kutsukortit ja pöytiin tulevat pöytänumerot sekä menu/ohjelmakortit Zazzlesta, Iso-Britanniasta. Jälki on erittäin hyvä, ja suomenkielen ääkköset eivät aiheuta minkäänlaisia ongelmia, kuten joissain muissa firmoissa on huomattu.

Kutsukorttien malli on Winter Foliage, josta hieman suttuinen kuva alla - pahoittelut siitä. Zazzlesta tilaaminen on helppoa, ja korttien fontteja, kokoa, väriä ym voi muokata erittäin runsaalla kädellä. Valmiiden korttien valikoima on myös valtava, joten valinnan vaikeus voi tulla kohdalle. Valitsimme tämän Winter Foliage- mallin, koska halusimme kutsun olevan vaalea, yksinkertainen ja hieman talven taikaa huokuva. Mielestäni tämä kutsu on juuri näitä asioita, talven taikaa mutta kohti kevättä.
Pöytänumerot (tarkemman kuvan designista näet pöytänumeron kuvasta) ja menu/ohjelmakortit ovat tismalleen samaa sarjaa. Tilasimme myös kuorensulkijatarroja samalla teemalla, nekin toimivat erinomaisesti. :)

Mitä nämä sitten maksoivat?

Tilasimme siis 42 kpl kahdelle puolelle painettuja kutsukortteja (sis. postikuoret), 16 kpl menu/ohjelmakortteja (toisella puolen menu, toisella ohjelma), 6 pöytänumerokorttia (1-6) ja 40 kpl tarroja = noin 85 puntaa eli pyöreästi 101€ (sis. postikulut).

Ostin vielä kutsuihin postimerkeiksi nämä aivan ihanat "Tahdon"-postimerkit postin verkkokaupasta. Ei jää kovin epäselväksi vastaanottajalle, että mikäs kuori se sieltä laatikkoon tupsahti :)

KUVA: verkkokauppa.posti.fi

KUVA: ZAZZLE UK

KUVA: ZAZZLE UK