sunnuntai 21. elokuuta 2016

Viikon touhuja


Tämä viikko on mennyt yhdessä hujauksessa, ja huomenna koittaa taas uusi maanantai, uusi viikko.
Lähdin viime viikon sunnuntaina töiden jälkeen kummivanhempieni vuokramökille Uuraisiin, jossa olin toukokuun aikaan viimeksi. Yhden yön mökkiloma oli mukava irtiotto arkeen ja arjen kiireisiin muutenkin. Pääsin vihdoin kastamaan talviturkinkin, järvi (tai siis suuri lampi) oli erittäin kylmä eikä uimisesta oikein tullut mitään mutta pari pulahdusta tuli tehtyä yön pimeydessä. 

Mökin lähipiirissä oli uskomattomat määrät puolukkaa ja vielä jonkin verran mustikkaa. Kauniin keltaisia kanttarellejakin pilkisti sieltä täältä. Kanttarelleista kummitätini loihti meille mm. kanttarellikeittoa alkupalaksi ja kanttarelli-kukkakaalipaistosta grillatun lohen kera. Nams!

Eilen lähdin aamusta käymään Helsingissä ystävien kanssa, ja aloitimme päivän ihanalla Fazerin brunssilla. Tarjolla oli todella paljon erilaisia herkkuja, mm. leipiä, luonnonjogurttia, mysliä, minibratwursteja, croissantteja, paahdettuja perunoita, hedelmiä, salaatteja, kakkuja ja juustoja ynnä muuta. Brunssilta suuntasimme ostoksille, ja ostettua tuli kyllä kaikenlaista. Helsingin tarjonta on vain yksinkertaisesti Suomen parasta, koska esimerkiksi Vero Moda, Vila ja muut "peruskaupat" tarjoavat suuremman valikoiman erilaisia vaatteita, myös suurempia kokoja valikoimassa silmällä pitäen.

Päätimme päivän Roayl Ravintoloihin kuuluvassa Presto-ravintolassa, joka tarjosi uskomattoman hyvää italiailaista ruokaa. Pienet yksityiskohdat, kuten kankaiset ruokaliinat tekevät ravintolaelämyksestä aina aavistuksen tasokkaamman. Ruoka oli, kuten kuvistakin saattaa arvata, todella herkullista. Itse söin basilika-tagliatellea jättikatkaravuilla, valkosipulilla ja chilillä. 

Nyt jaksaa taas aloitella uutta viikkoa. :)



sunnuntai 7. elokuuta 2016

Häät 2017: Pieniä häähankintoja

Suurin osa alla olevista koristeista ynnä muista häätavaroista on tilattu Ebayn kautta, eli useimmiten suoraan valmistajalta = Kiinasta. Kun ymmärtää hyvin englantia ja selvittää muutamia tärkeitä seikkoja, on verkko-ostaminen ulkomailta turvallista, yllättävän nopeaa ja ennen kaikkea: halpaa.
Helmikuun jälkeen, kun omat häät ovat ohitse, on vuoden 2017 hääsesonki vasta alkamaisillaan ja tiedän, että nämä tavarat tulevat myydyksi varmasti. 

Tässä vaiheessa, kun meidän häihin on vajaa 6kk, on vielä hyvin aikaa hamstrata koristeita. Syksyllä tulisi aktivoitua ja alkaa näpertelemään koristeita, mm. kynttiläpurkit kaipaavat pitsiä ympärilleen ja häissä käytettävät tekokukat tulisi tuunata kivan näköisiksi.

Nappasin tähän muutamia juttuja, jotka olen hankkinut jo jonkin aikaa sitten. Vielä on  kaikenlaista pientä ostettuna ja ostamatta. Jossain vaiheessa koitan saada häiden TO DO-listan tännekin muiden häähömpöttelijöiden nähtäväksi, sillä itse koin omaa listaa tekiessäni muiden listojen auttavan muistamaan, mitä kaikkea tulisi ja voisi tehdä. :)

Kirkkaita eri kokoisia timantteja

Kultaiseksi spraymaalattuja tekokukkia - nämä vielä vaiheessa!

Ikea Burken - purkkeja, yht 18 kpl.
Tulee kynttiläkupeiksi, juuttinauha vain testinä.

MR & MRS - pöytäkoriste meidän pöytäämme
Valkoista joustavaa pitsinauhaa, yht.2 metriä

Juuttinauhaa, jossa pitsikoriste keskellä, yht. 8 metriä

Kahta eri kokoa puusydämiä
Alunperin nämä oli tarkoitus laittaa itse tehtyyn "hääpajatsoon"
mutta ne päätyvätkin osaksi vieraslahjoja luultavimmin. :)

Paikkakortit
Nimet kirjoitetaan käsin

Kaksi rullaa leveää pitsiä (yht. 44m)
Mahdollisesti kaitaliinaksi pöytiin
Juuttinarua ja "etiketit", vieraslahjoihin :)




maanantai 1. elokuuta 2016

Vanha keinutuoli

Tämä keinutuoli löysi tiensä kotiini siskoni ihanalta siirtolapuutarhamökiltä, jossa keinuvanhus oli oleskellut jo pitkään vailla käyttäjää. Siispä ostin tämän ihanuuden, ja annoin sille uuden kodin. Vielä hetken ajan tuolivanhus seisoskelee pyyhkeen päällä keskellä työhuonetta mutta se löytää varmasti paikkansa hieman myöhemmin yläkerrasta.

Keinutuolissa on ehdottomasti ajan patinaa, ja se tarvitsee jonkin verran entisöintiä. Jotenkin vain nuo kuluneet kohdat viehättävät minua - saa nähdä, jätänkö osan kolhuista käsittelemättä!