torstai 2. lokakuuta 2014

Herkkuja ja tärkeitä hetkiä

Tovi vierähti, kun viimeksi olen ehtinyt istahtamaan tietokoneen ääreen ja kirjoittamaan tänne.
Opiskelun parissa on mennyt suurinosa ajasta, paljon kirjallisia tehtäviä, joten ei passaa bloggailla samaan aikaan.

Kouluviikko meni nopeasti, sillä pääsimme viettämään pitkää viikonloppua jo keskiviikkona. Torstaista sunnuntaihin ihanaa vapaata aikaa kotosalla, ulkona ja toivon mukaan myös jumpalla.
Koulussa oli hyvinkin käytännöllistä aikaa tämä viikko, sillä kylvetimme vauvanukkeja ja opettelimme avustamaan hätäsynnytyksessä ja katselimme videoita mm. episiotomista! Kaikenlaista tähän opiskeluun mahtuu :)

**

Tiistaina käväistiin herra V:n kanssa siskonpojan 7-vuotissynttäreillä. On se jo niin iso poika jo, että huh. Tuntuu, kuin olisi mennyt vasta hetki, kun hoidin pikkuista naperoa, jolla sojotti etuhampaat suusta nauraessaan.
        
Siskon leipoma kakku, nams!

 Keskiviikkona oltiin ensimmäistä kertaa yhtiökokouksessa. Omistusasunnossa on se hyvä tai huono puoli,  että on ihan hyvä olla kiinnostunut ympärillä pyörivistä asioista. Herra V ja minä tehtiin se päätös, kun tänne muutettiin, että yritämme olla sosiaalisempia naapureitamme kohtaan. Aikaisemmissa asunnoissa ollaan oltu aika örrimörrejä, hädintuskin aina jaksettu tervehtiä :D
No, oikea askel oikeaan suuntaan: yhtiökokous. Tunnin kestävä sessio, tuoretta pullaa ja kahvia ja tutustuttiin naapureihin ja sovittiin takapihan aidan rakentamisesta. Jes!

**

Tänään olikin erityinen päivä, sillä sain vieraaksi ihanat ystävät ja pidimme aamupala/brunssituokion. Aamupäivällä meidän ruokapöytä jo melkein natisi ihanista herkuista! Tarjolla oli mm. erilaisia tuoreita sämpylöitä, voicroissantteja, luomubrie-juustoa, kasviksia, tuorejuustoja, tuoremehuja, mozzarellaa ja leivoin vielä omenakaurapaistosta vaniliakastikkeen kera. Oli todella hyvää ja seura tietysti ehdottomasti todella todella hyvää. :) Arjesta on tärkeä nauttia tällaisilla pienillä ihanuuksilla.

Aamupalasessio!

Omenakaurapaistos + vaniliakastike


Nyt on lenkin jälkeen ja saunan raukeana mukava juoda kylmää kaakaota ja nauttia ihanasta vapaasta illasta ja haaveilla huomisesta.

- MT






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti