sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Bad day in London is still better than a good day somewhere else!



Kyllä! Nyt saa jo alkaa suunnittelemaan ja hehkuttamaan tulevaa joulukuun Lontoo-matkaa ihanan isosiskoni J:n kanssa. Olemme käyneet Lontoossa kerran aikaisemmin, tuolloin oli toukokuu, joten hyvin erilainen vuodenaika nyt kyseessä.

Matkaan lähdemme 11.12 torstaina. Ihanan aikainen herätys odottaa joskus suunnilleen klo 02:00 aikaan aamuyöstä, sillä Helsinki-Vantaalle pitäisi päästä hyvissä ajoin. Lento lähtee siinä puoli 8 aikaan. Lentoyhtiönä toimii mikäs muu kuin British Airways ja lennämme Heathrown kentälle.

Viimeksi majoitumme Hyde Parkin tuntumaan Bayswaterin alueelle ja hotellimme oli.. enemmänkin hostelli. Taisi olla kahden tai kolmen tähden "lukaali", jossa ei varsinaisesti huvittanut olla kovinkaan kauaa muuta kuin silloin, kun oli pakko nukkua. :)

Minä ja siskoni (ja varmaan vielä enemmän siis minä) olemme aika mukavuudenhaluisia ja tällä kertaa halusimme hyvän hotellin, edelleen hyvällä sijainnilla. Löysimme todella ihanalta vaikuttavan neljän tähden hotellin (Tower Hotel) ihan Tower Bridgen vierestä (se kuuluisa iso silta, joka avautuu) Thames joen kupeesta. Ulkoa hotelli on hieman vanhahkon näköinen mutta sisätilat ovat uudistettu.



"Nestled between the River Thames and St Katharine’s Dock and alongside two world Heritage Sites – Tower Bridge and the Tower of London, the Tower Hotel is within easy reach of the financial district, Canary Wharf, the Excel Centre, London City Airport, historic Greenwich, the West End and Westfield Shopping Centre – making it the most sought after location in London".


Nappasimme omat vuoteet pienestä lisämaksusta, KOSKA: ilmeisesti ainakin englantilaisessa perinteessä on, että parivuoteessa on parivuoteen peitto eli sellainen yksi iso peitto ja tämän EI suomalaiselle sovellu, kyllä omat peitot olla pitää! Viimeksi sisko taisi kääriytyä omaan pyyhkeeseensä, kun ei haluttu saman peiton alle.

 **

Monet, jotka ovat ensimmäisen kerran Lontoossa käyneet sanovat, että sinne täytyy ehdottomasti päästä uudelleen. Se on jännä, miten yksi kaupunki on niin älyttömän monipuolinen ja niin suuri ja ihmeellinen, että jokainen kerta tuntuu varmasti aina vähän uudenlaiselta.

Itse olen käynyt Lontoossa vain kerran aiemmin mutta menetin sydämeni kaupungille samantien.
Yleisin ajatus Lontoosta ja Englannista muutenkin taitaa olla, että se on pirus kallis paikka ja siellä sataa koko ajan. Täytyy kyllä sanoa, että esimerkiksi viikonloppu Helsingissä on tullut kalliimaksi kuin vastaavanlaiset touhut tuolloin Lontoossa. Esimerkiksi ruoka ei ole ollut Lontoon reissulla kallista, ja etenkin ruokakaupoissa on ollut erinomainen valikoima hyvään hintaan. Tietysti Lontoo on kallis, jos jää pyörimään Oxford Streetille tai muille turistikeskittymille mutta varmasti ruokaa löytyy edullisemmalla, kun matkaat vähän syrjemmälle. Ja se sade? No, Lontoossa sataa vuodessa vähemmän kuin Roomassa tai Sydneyssä, according to Wikipedia, joten... Sitä paitsi, tuntuu, että Suomessakin ollaan menossa etenkin loppuvuodesta huomattavasti lämpimämpään säähän päin, sillä lumeton, loskainen ja märkä joulu ei ole kohta enää mikään poikkeus. Miksipä siis haittaisi tarpoa Lontoossa vesisateessa, kun sama voisi odottaa täällä?  tottakai toivon kaikki mahdolliset vartalon palaset ristissä, että jouluna olisi lunta Suomessa..

Viime Lontoon reissu oli aika hektinen. Tuolloin kävelimme ja viuhdoimme metroilla (todella hyvä metrojärjestelmä muuten!) eestaas yrittäen imaista kaikki Lontoon must-see nähtävyydet kuten Big Ben ja Buckingham Palace ynnä muut. Reissu meni todella nopeasti ja väsyneissä tunnelmissa, silti harmitti tulla kotiin.

Big Ben and Westminster Abbey (omia kuvia)
The London Eye (omia kuvia)


Tällä kertaa, kun kaikki turistinähtävyydet on jo nähty, aiomme ehdottomasti keskittyä ylipäätänsä rentoutumiseen ja kaupungin ihmettelyyn. Muutama turistijuttu täytynee tehdä, jotka viimeksi jäi. Kokonaisen pintin tilaaminen pubista ja fish and chips-aterian syöminen :) Suurena (kirjaimellisestikin heh!) foodie-ihmisenä haluan vaellella Borough Marketissa ja kenties käydä Portobello Roadin markkinoilla. Ah, ihanaa. Voin jo haistaa ihanan tuoreen leivän tuoksun ja nähdä silmissäni kaikki upeat kojut täynnä upeita herkkuja. Nams. Kannattaa käydä tutustumassa etenkin Borough Marketin kotisivuihin, jos kyseinen markkinapaikka on uusi tuttavuus. Se on todella upea!
http://boroughmarket.org.uk/

Ja koska reissumme osuu - tarkoituksella harkiten - joulun alle, ja minä todellisena joulufriikkinä, haluan myös nähdä ja ihastella Lontoon jouluista tarjontaa. Siltä tuskin voi välttyä!
Esimerkiksi juuri Borough Market lupaa seuraavaa tunnelmointia:

"As December comes around, the Market’s historic arches will be decked out in beautiful decorations while the sound of bells and the scent of mulled wine will fill the air. We’ll also be decorating our Market Hall with a unique display of mistletoe – encouraging you to share your Christmas kisses with us."

Voiko mikään kuulostaa yhtään sen ihanemmalta? :)

**

Lontoosta takaisin tähän hetkeen: eilen vietimme meidän tupaantulijaisia ja pikkujouluja kera ystävien. Herra V:llä ja minulla tuli myös täyteen kuusi vuotta yhteistä eloa. Meillä oli varsin mukavat kekkerit, pelasimme isännät vastaan emännät- lautapeliä ja trivial pursuittia. Jälkimmäisessä miehet kyllä pesivät naiset 6-0 :)

Herkuteltiin minun tekemillä pikkupizzoilla: jauheliha-mozzarella, kinkku-aurajuusto ja punasipuli-oliivi-feta, glögi-juustokakulla, brookies-leivoksilla (brownies + cookie dough) ja pienillä coctail-tikuilla. Lisäksi tietysti holitonta ja holillista glögiä mantelilastujen kera. Ruoka tuntui maittaneen, sillä vain pikkuinen pala juustokakkua jäi, joten juuri parhaillani maistelen.

**

Samalla tässä istuskellessa huomaan, kuinka mahassa möngertää koko ajan. Ei, en ole krapulassa tai kipeä. Huomenna nimittäin kutsuu lasten harjoittelujakso sairaalassa akuutilla osastolla. Jännittää lievästi sanottuna hieman!

- MT



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti