lauantai 6. joulukuuta 2014

Jouluhömppää osa 3

Niin se on joulukuu saapunut ja ensimmäinen viikko pian jo ohitse.
Tänään juhlistetaan Suomen itsenäisyyttä ja täällä, kuten varmaan monissa muissakin kodeissa, nautitaan hyvästä ruoasta ja majoittaudutaan television ääreen illalla katsomaan linnan juhlia. :)

Meidän yhteisessä kodissamme on aina ollut muovinen joulukuusi. Tämä on johtunut siitä syystä, että herra V on lapsuudessaan ollut yliherkkä joulukuuselle (tai varmaan itiöille, jotka elelevät puussa). Muovikuusi on kieltämättä helppo ratkaisu, koska se ei varise, sitä ei tarvitse kastella tai hävittää. Sen voi aina uudelleen ja uudelleen napata käyttöön varastosta ja laittaa taas pois.

Tänä vuonna kuitenkin päätin, että laitamme tuon lapsuuden yliherkkyyden testaukseen. Lapsuuden allergiat kun hyvin usein ovat nimenomaan lapsuuden allergioita ja näin ollen aikuisiässä usein katoavat. Saimme herra V:n työpaikan joulukuusesta muutamia oksia, jotka ovat nyt meillä maljakossa. Ainakaan tähän mennessä ei herra V ole oireillut, joten haaveeni saada aito, ihana joulukuusi toteutuupi! Muovikuusemme pääsee luultavasti yläkerran aulaa koristamaan :)



Lapsuudesta muistan nimenomaan joulukuusen ihanan tuoksun. Aattoaamuna, kun hipsii makuuhuoneesta olohuoneeseen, jossa hämärässä tuikkii joulukuusen kynttilät ja joulukoristeet, ja se ihanan joulukuusen tuoksu leijuu koko huoneessa, peräti asunnossa. Ah, se on joulua se.

**

Joulufiilistelyn aloitan viimeistään aina 1.12 ja tänäkin vuonna asuntomme sai pieniä jouluisia yksityiskohtia heti, kun kalenterin lehti vaihtui joulukuuksi. Varsinaiset jouluvärit tuntuvat olevan punainen ja vihreä mutta itse en koskaan ole niistä innostunut. Mieluinen joulusisustus on valkoinen, kultainen, hopea, maanläheinen. Pieni määrä punaista ei haittaa :) Joulukoristeiden ja jouluvalojen lisäksi erilaiset kasvit ja kukat tuovat kotiin ihanaa joulun tunnelmaa.

Amaryllis kukkii kauniisti

Orkidea ei varsinaisesti ole joulukukka mutta kauniin valkoinen silti!


Valkoinen tulilatva on saanut kimallusta osakseen :)


 Joulukuun ensimmäisellä viikolla on myös ehdottomasti leivottava pipareita ja joulutorttuja ja mitä pidemmälle joulukuussa mennään, alkaa pakastinkin täyttyä joululeivonnaisista. Kuten aikaisemmin olen kirjoittanut, varsinaista jouluruokaa minun ei tarvitse valmistaa, koska ihana tuleva anoppini valmistaa kaiken itse, alusta loppuun ja ah, se on taivaallista ! Tänään valmistui tämän vuoden ensimmäinen taatelikakku. Vielä olisi leipomisjonossa ainakin saaristolaisleipää ja kenties muutakin.
 

Pipareita ja pikeeriä
Joulutorttuja voitaikinasta ja mansikkamarmeladista, herra V:n herkku :)

Oikein ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille! Tästä suuntaan perunankuorintapuuhiin, sillä juhla-ateriana tänään on valkosipulikermaperunoita, naudan sisäfilee, leipäjuustosalaatti ja jälkkäriksi suklaata. Ruokajuomana ainakin tällä tytöllä ihana Côtes du Rhône punaviini <3

Lopuksi vielä kuvapläjäys asunnostamme sinun iloksi tai harmiksi :)


Uusi kaunis käsintehty pöytäliina: tehnyt Marika Hirvikorpi (silitystä vailla!)

Tänään ruokapöytä saa koristeekseen pitkät kruunukynttilät ja upeat Villeroy&Boch kynttilänjalat

Olohuoneen sivupöytä on saanut myös koristetta.
Huomaa puuttuva kynttilä :)

Mestari-nikkaroitsija herra V kiinnitti näppärästi tämän kirppislöydön eteisen ja olohuoneen väliseinälle

Harmaa tonttu vahtii ikkunan edessä koirien lelulaatikon päällä :)

Keittiön saarekkeen "krääsää"

Kirkon ja veikkauksen joulukalenterit vierekkäin.. heh heh :)

Nämä ovat minun lemppari-joulutyynyt, joka vuosi koristamassa sohvaa.

Pikkuinen joulukuusi keittiössä tuo kivaa joulufiilistä, etenkin pimeällä.

 ******
- MT










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti