Lupauksista voit lukea tästä postauksesta lisää, jos et niistä tietoinen ole.
**
No mitenkäs on näiden lupauksien kanssa sujunut? Täytyy sanoa, että erinomaisen hyvin.
Jokaisesta lupauksesta on pidetty kiinni lähes täydellisesti ja tullaan pitämään edelleen. Veden juonti on muodostunut osaksi arkea ja jos tuo kaksi litraa on jäänyt joskus vajaaksi, on seuraavana aamuna tuntunut olo todella kuivuneelta ja turvonneelta.
Herra V:n ja minun herkkulakkoni on myös pitänyt, tosin nyt se on saapunut päätökseen.
Olemme kuitenkin tehneet "säännöt" tulevaisuuden herkutteluille, jotta se vuoden 2015 sana kohtuus todella toteutuisi. Ei siis kaikkea kerralla ja kuitenkin vain yhden kerran.
Toivon mukaan "sääntömme" pitää ja sisäinen herkkumonsteri ei sekoa. :)
**
Mikä on mukavinta ja tietysti motivoivaa sekä palkitsevaa, paino on pudonnut 5kg.
Kun on massaa mitä tiputtaa, sitä tietysti lähtee herkemmin mutta tyytyväiseksi tilanteen tekee se, ettei painoa ole tiputettu millään kaloreiden laskennalla tai muilla dieeteillä vaan ihan normaalisti syömällä, välillä tuhdimminkin.
Aktiivisuusranneke on ollut kätevä kaloreiden kulutuksen seurannassa sekä lisäksi sillä tulee varmistettua, että vettä tulee juotua se 2000ml vähintään. Rannekke on todella hyvä kaveri lenkillä, kun voi seurata kävelemäänsä/juoksemaansa reittiä ja nopeutta ja se myös ilmoittaa esim. 2km välein, jos näin haluaa :) Vielä kun vaan saisi itsensä useammin sinne pururadalle. Nyt tuo ärsyttävä liukas plus-miinus-ilmastokin vaikuttaa tuohon intoon mennä lenkille. Onneksi koirat sentään pakottaa sinne ulos menemään joka tapauksessa, edes hetkeksi!
Word.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti